Tanssin taikaa ja tasapainoa -hanke toivottaa hyvää joulua ja mainiota vuotta 2020!
Iso kiitos teille kaikille yhteistyöstä ja yhteisistä tanssiaskeleista tämän syksyn aikana! Tanssin taikaa ja tasapainoa -hanke on vienyt tanssia lähelle maaseudun asukkaita, ja sitä kautta edistänyt hyvinvointia lapsista ikäihmisiin kaikilla hankealueen kuudella eri paikkakunnalla yhteensä jo reilun 2000 osallistujan voimin.
Nöyränä ja kiitollisena olen todennut ja nähnyt tanssin taian sulattavan hymyn uurteisiin kasvoihin, kirvoittavan riemun kiljahduksia, nähnyt jalkojen löytävän uusia tanssikuviota ja samalla nostanut kuin salaa tunteita esiin. Liike, musiikki ja oma, parin kanssa jaettu tai yhteisöllinen kokemus tanssista on voimaannuttava!
Kevät ja kesä 2020 näyttää jo nyt varsin mainiolta ja monipuoliselta tanssikattaukselta. Mainosflyerit kuvina kertovat muutamasta ensi kevään uudesta jutusta eri puolilta toimialuetta – tulkaa siis joukolla mukaan! Hyvä yhteistyö jatkuu niin Mikkelin Kansalaisopiston (Otava, Haukivuori ja Anttola) kuin Pieksämäen seutuopiston (Pieksämäki ja Virtasalmi) kanssa. Kannattaa käydä katsomassa tanssitarjontaa myös heidän verkkosivuiltaan.
Vielä ehtii laittamaan toiveita ja ilmoittautumaan mukaan hankkeen toimintoihin. Etenkin uudet toimijat ja pienemmät kylät ovat kevään painopistealuetta ja kesällä sitten kutsutaan tanssiin mukaan myös loma-asukkaat!
Hankkeesta löytyy lisätietoa: https://www.esliikunta.fi/hanketoiminta/tanssin-taikaa-ja-tasapainoa/ sekä kannattaa seurata ESLi:n facebookia.
Tanssin taikaa ja tasapainoa -hanke rauhoittuu nyt joulun viettoon. Loppiaisen jälkeen katse kääntyykin jo vauhdilla kohti kevään ja kesän rientoja.
Rauhallista joulua ja mainiota tanssivuotta 2020!
Ystävällisin terveisin Mari Kurtti, projektipäällikkö ja tanssinopettaja (AMK) mari.kurtti@esliikunta.fi puh. 0440 225 422
Hanke on saanut Leader-rahoitusta Veej´jakaja ry:ltä, Euroopan maaseuturahastosta.