Kimmeltäviä järven selkiä, kukkamekkoja, mansikoita ja kesän tuoksuja!

Tanssin taikaa ja tasapainoa tunteella -hankkeen (TTT3) kiireinen kevät rauhoittuu kesälomaa kohti. Heinäkuussa ladataan akkuja ja syksyllä suunnataan jälleen ilolla kiertämään kyliä ja viemään tanssin taikaa moneen suuntaan.

Hankkeen alusta 1.11.2022 laskien on yhteisiin tanssituokiohin osallistunut jo lähes 3900 osallistujaa, yhteistyössä lukuisten eri tahojen kanssa. Musiikin ja tanssin voima on tuonut iloa, nostanut hymyn kasvoille ja kuin huomaamattaan lisännyt myös fyysistä aktiivisuutta eri ikäryhmissä. Lämmin kiitos kaikista kohtaamisista kevään ja alkukesän aikana. 

Hienona esimerkkinä yhteistyöstä olivat Syvälahden viihdekeskuksessa tiistaina 13.6.2023 järjestetyt Tanssin taikaa Syviksessä – esteettömät päivätanssit. Ennen tansseja oli hankkeen järjestämä Pyörätuolitanssi tutuksi -kurssi. Idea esteettömistä tansseista tuli alun perin Yhdenvertainen Etelä-Savo ry:ltä. Tapahtuman tavoitteena oli tehdä yhdessä Hyvän mielen tanssitapahtuma, jonne jokainen kokee olevansa tervetullut!  Iloa, yhdessä oloa ja tanssin taikaa! Kohderyhmänä olivat erityisesti Kangasniemen ja lähikuntien erityisliikkujat ja ikääntyvät: palvelukodit, toimintakeskukset, yhdistykset yms.  ja yksittäiset henkilöt. Tapahtuma oli kaikille avoin.

Tanssin taikaa Syviksessä -tapahtuma onnistui kokonaisuudessaan hyvin ja sille oli selkä tarve sekä kysyntää. Yhteistyökumppanimme sanoin: ”Yksi kesän kohokohdista!”  

Lämmin kiitos vielä kaikille osallistujille, avustajille, yhteistyötahoille, järjestäjille ja talkoolaisille! Vain yhdessä tekemällä tämä oli mahdollista ja toivottamasti tämä oli uuden perinteen alku. 

Kuvat: Kuvakaappaus Syvälahden Viihdekeskuksen FB-päivitys (14.6.23)

Kuvakaappaus Syvälahden Viihdekeskus FB-päivitys 14.6.2023.
Kuvassa tunnelmia Tanssin taikaa Syviksessä -tapahtumasta
Kuvakaappaus Syvälahden Viihdekeskus FB-päivitys 14.6.2023. Kuvat: Reijo Pynnönen

Syksyn 2023 suunnitelmat ovat jo pitkällä ja reissukalenterini kuuden paikkakunnan alueella eri ryhmien luokse on lähes valmiina. Tulen kiertämään n. 3 – 5 pv/viikko hankealueella mm. palvelu- ja hoivakodeissa, toimintakeskuksissa ja varhaiskasvatuksen yksiköissä. Myös muutamia senioreille avoimia tanssituokiota yhteistyössä eri tahojen kanssa on tiedossa, joista alla yksi esimerkki.

Muita syksyn mainosflyereita lisään hankkeen nettisivuille ja FB:n viimeistään elokuussa. Uusien yhteistyötahojen osalta on syksylle vapaana lähinnä yksittäisiä ohjausaikoja esim. tapahtumiin tms. liittyen. Toimithan siis nopeasti, jos tanssituokiolle on kysyntään, muistaen toki hankkeen kohderyhmät eli erityisliikkujat (soveltava liikunta), seniorit  ja varhaiskasvatusikäiset lapset.

Nyt on aika nauttia auringonsäteiden tanssista järven pinnalla, herkutella mansikoilla, antaa kukkamekkojen hulmahdella kesälavoilla ja muistaa myös pysähtyä kesän kauneuden ja tuoksujen äärelle!

Kuva: Teemu Ripatti

 

 

 

Olen kesälomalla 6.7. – 26.7.2023.

Tanssin taikaa ja tasapainoa tunteella -terveisin

Mari Kurtti, Etelä-Savon Liikunta ry
projektipäällikkö ja tanssinopettaja (YAMK)
mari.kurtti@esliikunta.fi  puh. 0440 225 422

 

Tanssin taikaa ja tasapainoa tunteella -hanke on saanut Leader-rahoitusta Veej´jakaja ry:ltä Euroopan maaseuturahastosta. Kokonaisrahoitus on 77.000 €, josta julkisen tuen osuus on 66.212,30 €.   Toteutusaika 01.11.2022 – 29.2.2024.

https://www.esliikunta.fi/hanketoiminta/tanssin-taikaa-ja-tasapainoa/ https://www.facebook.com/tanssintaikaajatasapainoa
https://www.maaseutukuriiri.fi/kalenteri/

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja